Metsäkeidas

Hiihdän kohden paikkaa, kuunnellen samalla suksien rahinaa ja lähellä olevalta metsätyömaalta kantautuvia ääniä. Hanki on erinomaisen kantava ja niinpä päätänkin jättää sukset suurta juurakkoa vasten ja kulkea lopun matkan jalkaisin. Olen jo metsäkeitaan portilla, kun tajuan metsätyömaankin äänien hävinneen. Käydessäni portista sisään, käyn maailmaan jonka äänet eivät ole repiviä. Hetken liikahtelen kuin valkenevan aamun varjo, kunnes pysähdyn aistien hetkiin. Näen hömötiaisen kuusen oksalla, lumen joka valoa vasten tähtipölynä puista varisee. Ja kuinka sielukkaana kelo soi, kun tikka alkaa sitä pärryyttää. Olen metsäkeitaassa, joka saarekkeena parturoitujen maiden keskellä. Pelkään paikan puolesta. Uskon kuitenkin, että merkitys hirvien talvilaitumen lepopaikkana suojelee keidasta.