Liian kylmä

Vilkaisen nopeasti vasemmalle, kun ohitan tienvarteen pysäköidyn auton. Oliko autossa joku? Jatkan autoni ohjastamista kohti määränpäätä, sen enempiä enää tilannetta ajattelematta. Ei ole pimeää, mutta vahvan hämärää kuitenkin, kun vien kulkuni metsän syliin. Kylältä lähtiessäni maa oli musta, mutta täällä talasmailla lumen härmä luo kevyttä hohtoa kulkijalle.

Pysähdyn hetkeksi, ja niin häviävät viimeisetkin äänet.

Maa rasahtelee jalkojen alla liikkeelle lähtiessäni. Kuljen siksakkia, ja lopulta päädyn suonlaitaan. Suon toisella laidalla häämöttää kohteeni, jota kohden samantien jatkankin matkaani. Suo jos mikä, on tuulen koti. Ja tänään tuuli ei ole vierailijalle lempeä, marras olkoon hänen nimensä. Saavun lammen äärelle, ja huomaan laulun taittuneen. Ehkäpä rusakon kestää tuo jää? Pohdin mielessäni.

Lammen länsilaitaa reunustaa rämemetsä, jonka suojiin hakeudun. Taivaalle kasvaa värejä, ja lammen jäällekin alkaa muodostua hohdetta. Ajatus vaeltaa kaukaisuuteen. Tuulen alla keinahtelevat suoheinät viestivät ajattomuutta.

Liian kylmä, liian kylmä, kulkeutuu ajatus hiljaisena äänenä ilmoille. Sormet eivät tahdo vielä sietää talven ilmaa, kun kesälle ovat tottuneet. Valokuvaaminen tällä reissulla suoritettu! Pakkaan reppun, ja lähden kiertämään lampea. Koilliskulmalla näyttäisi kohoavan pieni harjanne, siinäpä sopiva kahvittelupaikka.

Kuva: Ville Heikkinen       Kuva: Ville Heikkinen